Vielä kerran ADsite-jupakasta (3/3)

Vielä kerran ADsite

Sain elokuun alussa nyt jo unohtuneeseen jupakkaan vielä kesäloman aikana yhden asianosaisen palautteen, joka sittemmin jäikin muun tohinan alle. Lupasin sen kuitenkin julkaista, joten toivottavasti parempi myöhään kuin ei milloinkaan:

”Luin kirjoituksesi asiasta ja haluaisin tuoda kirjoitukseesi hieman faktaa itse Adsiten sopimuksesta.

Itse sopimuksessa mainitaan että markkinointicoctail sisältää Adsiten valitsemien mainoskanavien käyttöä mainoksien näytöille, joiden tavoitteena on saada tykkääjiä sivuille.

Omasta mielestäni tykkäyksien ostaminen ei ole sopimuksen mukainen mainoskanava. Tällöin ostetut tykkäykset eivät täytä sopimuksen mukaisesti luvattua markkinointia.
Tykkäyksien ostaminen on ollut enemmänkin heidän lupaamansa takuun raukeaminen, eli kun markkinointi ei ole toiminut, on ostettu tykkäämiset jotta ei jouduta maksamaan asiakkaalle takaisin luvattua summaa markkinoinnin epäonnistumisesta.

Toinen asia mikä sopimuksessa käy ilmi on se, että markkinointiin luvataan kohdennus, eli markkinointi voidaan kohdentaa asiakkaan haluamalle alueelle. Esimerkiksi suomeen. Tällöin ulkomailta tulevia tykkäyksiä ei mielestäni voida laskea mukaan siihen takuuseen, jonka Adsite on luvannut.

Itse sain sopimuspaperit pyydettäessä ja ne lukiessani pätin olla ottamatta palvelua. Varsinkin sopimuskohta, jossa kaikki markkinointimateriaali oli Adsiten omaisuutta oli mielestäni väärin.
Jos maksaa tuhansia euroja markkinoinninsta jossa asiakas itse joutuu toimittamaan tekstiä, kuvia ja logoja Adsitelle mainoksien luontiin ei voi siirtyä Adsiten omistukseen.

Näitä asioita ei tuotu esille puhelinkeskustelussa vaan vasta toimitetussa sopimuksessa.”

— JP

Materiaalit sinun tarkasteltavanasi

Eihän tämä hyvältä näytä, mutta luulenpa, että tämä tapaus alkaa olemaan vähitellen käsitelty minun osaltani. Kaikki saamani materiaalit omine näkemyksineni jäävät sinun vapaasti tutkailtavaksi.

Luotan siihen, että sinä lukijana pystynet tekemään omat johtopäätöksesi tapauksesta näiden kolmen kirjoituksen pohjalta, vaikka jäävätkin ilman ADsiten vastinetta. Minä toivon asioiden selviävän osapuolten välillä kaikkien parhaaksi.

Mikäli ihmettelet, mikä tämä juttu on, kannattaa lukea myös kirjoitukseni ”ADsite käytti maksettuja intialaisia (1/3)” ja ”Tapaus ADsite ja vaietut dokumentit (2/3)”. Aiheesta kirjoiteltiin myös muissa blogeissa, jos kiinnostaa syventyä tarkemmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Huomaathan, että arvostan omalla nimelläsi jättämääsi vastausta hassunhauskojen nimimerkkien takaa huutelemista korkeammalle. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista eikä paljasteta NSA:lle, mutta se mahdollistaa yhteydenottoni tarvittaessa — jospa kommentissasi olisi uuden jutun aihetta? Tarkistan ensimmäisen viestisi aina käsin roskapostin ja laittomuuksien varalta, mutta pääsääntöisesti kaikki kommentit kyllä julkaistaan sisällöstä tai mielipiteestä riippumatta kun vain maltat odottaa. Relax.