Mainostoimisto ADsite käytti maksettuja intialaisia (1/3)

ADsite ja ihkaoma mediakohu

Olet varmasti viime päivinä törmännyt kohuun, joka syntyi kun iisalmelainen taideverkkokauppa Villi Hurtta ja muita nimettömänä pysytteleviä yrityksiä ja yrittäjiä nousi julkisuuteen tehtyään investoinnin jonka tamperelainen mainostoimisto ADsite heille Markkinointicoctail-paketin muodossa tarjosi. Pettymys oli ollut karvaisa, sillä kaupanteon yhteydessä ei käynyt riittävän tarkasti ilmi, mitä paketti sisältää. Pelattiin mielikuvilla.

Aiheesta on jo parikin kirjoitusta, mutta tartuin siihen itsekin. Sen verran veikeä tapaus.

 

Tamperelainen mainostoimisto ADsite
Toimistokoira Teppo haistaa kyllä vilpin.

 

Myyntipuhe ei ollut valheellinen

Ei mainostoimisto ADsite valehdellut myydessään yli 200-kertaisella katteellaan viiden dollarin fanituspakettia*. He vain unohtivat kertoa erään oleellisen pikkujutun. Nimittäin sen, ettei paketin ostaneelle Villi Hurtta -yritykselle ole yhtikäs mitään hyötyä tämän ostoksen tuloksista. Ostajalle lienee lähinnä pelkkää harmia näiden tuhannen intialaisen keimon fanituksista. Eiväthän he edes osta mitään!

”Hahah, jaa mitä muka harmia muutamasta klikkailijasta?”, kysyt.

 

* Mari Luukkainen tiesi kertoa mainiossa blogijutussaan, että jo viidellä dollarilla saa ihan hyvän läjän random-tykkääjiä aasiasta ja venäjältä.

 

Zuckerberg repii nappiverkkarinsa

Facebook on ilmaissut selkeästi, ettei se katso hyvällä ostettuja feikkitykkäämisiä. Vilunkipeliin syyllistynyt sivu saattaa menettää näkyvyytensä lisäksi jopa tykkää-nappinsa. Tämä taatusti kirpaisee, etenkin, jos mielii joskus vielä joskus laajentaa fanikuntaa oikeaan kohderyhmään.

”Tykkää-painike voidaan poistaa käytöstä petollisesti hankittujen tykkäämisten vuoksi”
— Facebook

Tai, jos kikkailu sen kun jatkuu sanktioista piittaamatta (tai tykkäyspaketin ostaneen asiakkaan tietämättä/ymmärtämättä), saattaa mennä yrityksen koko sivu pöntöstä alas. Se tulee olemaan taatusti kova isku. Etenkin, jos sivua ja sen asiakassuhteita on luotu huolella ja asiakkaat ovat jo vakiintuneita seuraajia. Vaatii kovasti työtä kerätä samat tykkäilijät uudelleen erilailla nimetylle sivulle. Eikä se aina edes riitä.

Ehkä eniten Facebook-sivun katoaminen kolhii brändin luotettavuutta. “Miksi sivu suljettiin? Tekivätkö he jotain laitonta? En halua enää tykätä tästä yrityksestä. Pelkään heitä.”

 

Näkyvyysarvoa molemmille osapuolille = Win-Win-tilanne?

En tiedä mistä tämä kaikki on saanut alkunsa. Mahdollisesti aina yhtä näköalarikkaalta Suomi24-keskustelufoorumilta, mutta yhtä kaikki, näkyvyys on kyllä taattu kaikille. Tässä mediapyörityksessä jaetaan sekä paskaa, että konvehtia. Toinen osapuoli leimataan liki talouspetosrikolliseksi, toinen on selkeästi kaltoin kohdeltu uhri. Kansan rivit kuohuvat.

Mutta hei, ainakin molemmat yritykset ovat todellakin tulleet tunnetuiksi! Ehkä hieman kyseenalaisissa merkeissä, tosin, mutta jos molemmat osapuolet pelaavat tämän hyvin, saattaa epäselvistä kaupoista poikinut yllätysnäkyvyys ja -tunnettuus osoittautua arvokkaaksi. Johan ne Amerikkalaisetkin ovat jo ammoin leikkisästi letkautelleet, jotta: ”Any publicity is good publicity”, eli vapaasti käännettynä kaikki julkisuus on parempi kuin ei julkisuutta lainkaan. Näin.

Ennakkotapaus

Sitä, kuka tässä saa ja kenelle annetaan — ja kuinka paljon —, ei vielä tiedä kukaan. Ehkä aika sen meille näyttää. Ainakin tämä on selkeä ennakkotapaus Suomessa, aiempien mutu-epäilysten lisäksi.

Maailmalla kyseenalaisia ”faniostoksia” ollaan harrastettu ahkerasti jo pitkään. Aina USA:n hallintotasoa myöden.

 

Ostajan vastuu

Onpa jossain keskusteluissa myös väläytelty ns. ”ostajan vastuuta”, eli ostajan pitäisi hieman itse miettiä mitä tulee ostaneeksi. Tätä voisi kärkevästi verrata teoriaan itseaiheutetusta raiskatuksitulemisen mahdollistamisesta. Oma vika. Mitäs ostit.

Vaan kyllä minä sanoisin, että loppukädessä aina on myyjän vastuulla tehdä selväksi, että asiakas ymmärtää, mitä ollaan myymässä.

Toki hämäräbisneksiä on aina, mutta harvoin ne kovin pitkään kantavat. (Ja tarkennettakoon, etten tässä suinkaan rinnasta ADsiten toimintaa nykyisillä tiedoilla mihinkään järjestelmällisiin hämäräbisneksiin. —Toim.huom.)

On täysin ymmärrettävää, että tässä kohden ostajana ei ollut sosiaalisen median tuntija, vaan täysin eri alalla toimiva kauppias, joka turvautui ihan kelpo budjetin voimin lähimpään asiantuntijaan. Some on sen verran uusi juttu, että kestää vielä pitkään sisäistää se kunnolla.

En minäkään ymmärrä tuon taivaallista minkään sortin mekaanisten laitteiden syvemmistä toimintaperiaatteista fysiikoineen, enkä ole kiinnostunut niitä opettelemaan, joten silloin olen kyllä täysin asiantuntijan armoilla. On siis vähintäänkin suotavaa, että minulle kerrotaan selkeästi kaikki se tieto, mitä ostopäätökseen tarvitsen. Ja selvittämällä vaihtoehtoja saatan päätyä jopa kalliimpaan tuotteeseen jos sen ominaisuudet sopivat paremmin tarpeisiini.

Esimerkiksi, jos kalliimpi paketti lupaa suomalaiset Facebook-tykkääjät.

 

Tamperelainen mainostoimisto ADsite
Kuvan intialaisäijä ei liity tapaukseen. Tai, mistäs pirusta me sen voisimme tietää vaikka liittyisikin?

 

Erikoinen asenne

Ei ole tapanani ketään lähteä syyttä lynkkaamaan julkisesti, mutta erikoinen asenne ADsiten suunnalla vallitsee, se on todettava. ADSiten toimitusjohtaja Veikka Joki-Erkkilä sanoo Uuden Suomen haastattelussa, ettei markkinointipuheissa sanallakaan mainita tykkääjien olevan Suomesta. ”Sehän olisi absurdia”, hän toteaa.

”On ihan absurdia, että voitaisiin pelkästään potentiaalisia asiakkaita tuoda tuhat kappaletta.”
— ADSiten toimitusjohtaja Uuden Suomen haastattelussa

Siis mitä helvettiä, miksi tuollaista pakettia sitten edes myydään? Jos asiakasyritys tarkkoine kohderyhmineen on suomalainen, ei sille tule myydä mitään satunnaisia ”faneja” pallon toiselta puolelta. Tämä osuus keississä jättää huonon maun.

”En ymmärrä, miten he voivat olla potentiaalisia asiakkaita yrityksellemme, koska me toimimme Suomessa” — Villin Hurtan Jenna Ruutikainen Uuden Suomen haastattelussa

Outo juttu sinänsä myös se, ettei ADsite halua antaa pettyneille asiakkailleen pyydettyjä kopioita puhelinmyyntinauhotteista edes kuultavaksi, jotka lain mukaan tulisi saada. Jos kerran termiä ”potentiaalisia asiakkaita” ei ole sanallakaan mainittu, ei pitäisi olla ongelmaa. Nauhoitetut myyntipuhelut ovat verrattavissa henkilörekisteriin, jonka tiedoista voi kerran vuodessa tehdä tarkastuspyynnön maksutta.

Myöskään kirjallista selvitystä tykkääjien alkuperästä ei yrittäjä pyynnöstään huolimatta ole saanut.

 

Pienehkö markkinointifiba, kenties?

Jos tässä on tapahtunut pienoinen markkinointierhe, asia korjaantunee ottamalla vastuu virheestä ja mielensä pahoittaneiden asiakkaiden hyvityksistä. Voipa koko jupakka kääntyä jopa positiiviseksi kömmähdykseksi yritysten historiassa.

Tämä salailu ja venkoilu sen sijaan herättää ajatuksia.

 

Ja seuraavaksi onkin hyvä lukea kerrassaan shokeeraava jatko tälle kertomukselle, eli kirjoitus ”Tapaus ADsite” ja vaietut dokumentit. Sen jälkeen onkin mukava lukea vielä lopuksi lukijalta saamaani tarkennusta sopimuksen sisällöstä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Huomaathan, että arvostan omalla nimelläsi jättämääsi vastausta hassunhauskojen nimimerkkien takaa huutelemista korkeammalle. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista eikä paljasteta NSA:lle, mutta se mahdollistaa yhteydenottoni tarvittaessa — jospa kommentissasi olisi uuden jutun aihetta? Tarkistan ensimmäisen viestisi aina käsin roskapostin ja laittomuuksien varalta, mutta pääsääntöisesti kaikki kommentit kyllä julkaistaan sisällöstä tai mielipiteestä riippumatta kun vain maltat odottaa. Relax.