Jalostaja, ei enää ”helpotusta arkeen”, pliis!

Se tunne, kun arkeasi ”helpotetaan”

Tämä postaus on kummitellut mielessäni jo useamman kuukauden. Itse asiassa tämänkaltaiset tapaukset ovat olleet edesauttamassa blogi-idean kehittymistä. Eikö olekin aina yhtä mukavaa, kun suuret yhtiöt päättävät, mikä tuo sloganin mukaisesti ”helpotusta arkeen” juuri teidän taloudessanne? Vaikka aihe onkin jo hieman vanhentunut, kerron siitä silti koska se saa minut yhä ahdistumaan öisin.

Viime keväänä käydessäni lähimarketissani nappasin mukaani pari purkkia myös tuota ahh, niin maistuvaa ja tuprahtavaa tölkitettyä hernekeittoeinestä. Valinta oli haasteellinen, onhan tarjolla montaa merkkiä. Ottaako sen johtavan brändin tuotteen vai ”lähes vastaavan”, mutta puolet halvemman luirusopan? Päädyin valinnassani johtavan brändin tuotteeseen.

Se oli virhe.

 

ei-enaa-helpotusta-arkeen-pliis
Tyylikäs kampanjatarra sai huomioni.

 

Unohtumaton käyttökokemus

Kun lopulta sain kauppakassit kouraan ja marssin kotiin mairea virne kasvoillani, mielessäni sykki vain yksi ajatus: ”Jeah! Nyt on tiedossa helppoa ja hauskaa sopan keittelyä!”

Kuinka väärässä olinkaan.

Kun viimein olin yksin kotona, tyhjensin kassini keittiön pöydälle. Tuorekamat jääkaappiin, liesi päälle ja kattila kaapista. Nätisti vielä lusikka ja sinappi lautasen ympärille ja ruisleipä kyytipojaksi. Nyt saatoin alkaa valmistamaan ravitsevaa ateriaa.

 

”Helpotusta arkeen”, my ass

Nappasin tölkin kannessa olevan tarran reunasta kiinni ja päätin reippain mielin sen irti riipiä. Mutta kappas, tarra olikin kunnolla liimattu ja helposti repeävää mallia. Se olikin ensimmäinen kerta, kun tölkin avaamisessa on kulunut minuutti tai parikin. Tarra ei ottanut irrotakseen millään kunnollisen liimansa ja paperisen (halvan) materiaalinsa vuoksi. Kyllä kismitti. Taisin lopulta voimasanoja säästelemättä raapia liimapaperit veitsellä irti sokan ympäriltä.

Jäin oikein ääneen ihmettelemään, että mikä järki on teipata tölkin avausmekanismin päälle suuri tarra? Ketä se helpottaa? Enemmän siitä olisi iloa ollut vaikka pohjassa.

Mitäs jos minä ryhtyisin samanlaisiin käytäntöihin ”helpottaakseni asiakkaiden arkea”?

Lopputuloksena olisi sivustoja, joista puuttuu ylläpitojärjestelmän kirjautumislomake tai yrityksen yhteydenottolinkki sijaitsisi piilotettuna lähdekoodiin. Kyllähän ne löytyvät, pitää vain hieman kaivella. Kyllä siinä tavallinen, pienempi yritys olisi konkurssissa välittömästi tuollaisen ”asiakaspalvelu-ideoinnin” myötä.

 

Sanattomaksi veti

Vielä viimeisenfacepalmin tarjosivat, kun lukaisin uudelleen hieman tarkemmin mitä tarrassa luki:

”Jalostaja — Helpotusta arkeen jo 60 vuotta.”

Huhhuh. 60 vuotta. Nykyään tuo sama kampanja on ilmeisesti käynnissä pussikeitoissa. Mitäköhän niitä avatessa tapahtuu, poksahtaako pussi naamalle?

// EDIT 01/2014: Enää ei ole kampanja käynnissä. Sanovat sen päättyneen.

Muita kirjoituksiani samasta aihepiiristä:

Käytettävyys nettipalveluissa — 7 helpotusta elämääsi hidastamaan

 

4 vastausta kirjoitukseen
“Jalostaja, ei enää ”helpotusta arkeen”, pliis!”

  1. ”Kun viimein olin yksin kotona, tyhjensin kassini keittiön pöydälle.” internet kiittää tästä pois kontekstista otetusta lauseesta.

  2. Huomasin tänään kaupassa Jalostajan luomu kasvissosekeiton ja tutkiessani pussia,oli siinä kampanjamainos.osta 3 tarralla varustettua tuotetta,niin saat elokuvalipun arvo 14 euroa.kotiin tultuani aukaisin tarrat ohjeen mukaan ja menin asianmukaiselle sivulle syöttääkseni koodit,niin löysin otsikon,että kampanja on loppunut jo viime vuonna.Miksei pakkauksissa ollut mainintaa kampanjan kestosta.Ehken olisi ostanut kasvissosekeittoa ja kahta kukkakaalisosekeittoa.

    1. Kiitos Raimo valaisevasta viestistäsi!

      On kyllä mielenkiintoista, ettei pakkauksissa lue minkäänlaista aikarajaa tuolle kampanjalle. Mahtavatkohan antaa rahat takaisin mikäli asiakas on ostanut nuo tuotteet juurikin kampanjaa hyödyntääkseen ja joutunut karvaasti pettymään aikarajan ylityttyä?

      Huomasin itse tuossa parisen viikkoa sitten, että kehitystä on tapahtunut ainakin noiden hernekeittopurkkien mainostarrojen suhteen. Nyt on jokin Havaijille-lähtökampanja meneillään. Tällä kertaa ovat valinneet purkin kanteen sentään muovisen tarran, joka ei hankaloita sokan avaamista.

      Toivon sinulle jaksamista kokemasi vääryyden edessä. Toivottavasti kasvis- ja kukkakaalisosekeitto ovat suosikkejasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Huomaathan, että arvostan omalla nimelläsi jättämääsi vastausta hassunhauskojen nimimerkkien takaa huutelemista korkeammalle. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista eikä paljasteta NSA:lle, mutta se mahdollistaa yhteydenottoni tarvittaessa — jospa kommentissasi olisi uuden jutun aihetta? Tarkistan ensimmäisen viestisi aina käsin roskapostin ja laittomuuksien varalta, mutta pääsääntöisesti kaikki kommentit kyllä julkaistaan sisällöstä tai mielipiteestä riippumatta kun vain maltat odottaa. Relax.